keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Puita kaatui

Pystytyspaikan puut kaadettiin eilen. 4 mäntyä ja muutama koivu lähtivät puunjalostusteollisuuden raaka-aineeksi. Suunnittelemme keväälle puunistutustempausta, jolla saamme korvattua nämäkin hiilidioksidinielut.

Pystytysajankohdaksi on tarkentunut huhtikuun loppu, joten perustusten pystyttäminen alkaa piakkoin. Voimala vaatii noin 2,5 m x 2,5 m suuruisen raudoitetun betonilaatan maan alle ja lisäksi tuo pinnalle tuleva jalka on ontto johtojen läpiviennin takia. Sitten on vielä piikattava asfalttia auki ja kaivettava ojaa sähkökeskukseen ja tehtävä liityntä sähkökeskukseen ennen myllyn pystyttämistä. Tutkailin jo webcamin asentamispaikkaa, josta pystytyksen vaiheita voisi seurata ja myöhemmin sitten tarkkailla tuulivoimalan toimintaa.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Tuuliruusu osoittaa etelätuulten vallitsevan

Mainiossa tuulisivustossa on koko maapallon kattava tuuliseuranta ja ennusteet. Olen käyttänyt palvelua purjehtiessa ja reittisuunnittelussa ja ainakin Itämerellä luotettavuus paikallisiin olosuhteisiin on hyvä. Lahden Vesijärven olosuhteet mitataan kylläkin mantereelta, eli Ilmatieteen laitoksen mittauspiste sijaitsee Launeella, kuten kartasta näkyy.

Lokakuusta alkaen windfinder-sivusto on tallettanut tuon virallisen sääaseman mittausdataa ja antaa siitä tilaston kätevänä tuuliruusuna. Tilaston voi ottaa koko vuodesta tai haluamastaan kuukaudesta. Tuulen nopeudet ovat oletuksena solmuina, joista ne saa metreiksi sekunnissa jakamalla kahdella.

Etelätuulet näyttävät olevan hallitsevia, joten tuo valittu sijaintipaikkamme vaikuttaa paikallisiin olosuhteisiin soveliaalta. Nyt vain odottelemme perustusten pystyttämistä ja itse voimalan pystyttämistä.


maanantai 2. maaliskuuta 2009

Artikkeli julkaistu

Tuulienergia-lehden uusin numero oli julkaissut artikkelin hankkeestamme. Lehti on Suomen tuulivoimayhdistyksen jäsenlehti, joten sitä lukevat kaikki tuulienergian kanssa työskentelevät maassamme. Artikkelin voit lukea tästä linkistä.