maanantai 28. syyskuuta 2009

Suomen korkein voimala aloitti

Peräti 3 MW voimala on saatu kasaan Porin Tahkoluodossa. Napakorkeutta 100 m ja lavan pituutta 50 m. Kyseessä on St1:n voimala ja yrityksen ensimmäinen teollisen tuotannon voimala. Ylen lisäksi asiaa uutisoi Satakunnan Kansa (myös video).

perjantai 25. syyskuuta 2009

Tuulivoimala videoblogissa

Hollolalainen Youtube-bloggaaja ja intohimoinen kierrättäjä Pasi Viheraho on tehnyt voimalasta videon.

Kiitokset Pasille julkisuudesta ja palautteesta. Paikka ei ole paras mahdollinen tuuliolosuhteiltaan, joten isommasta voimalasta ei välttämättä olisi ollut hirmuisesti hyötyä. Seuranta saadaan pian ja mittaustuloksia tuotantomääristä alkaa ilmestymään tänne.

torstai 17. syyskuuta 2009

Ruusuja ja pihlajaa

Turvallisten liikennejärjestelylen takia voimalan viereen tehtiin liikenteenjakaja. Aika mukava piirre siinä on se, että se tehtiin istutuksilla, jotka tuovat vehreyttä asfalttipihalle. Pari päivää sitten multään istutettiin kymmenittäin ruusupensaita ja pari jalostettua pihlajaa. Istutukset näkyvät nyt webbikamerakuvassa vasemmassa alanurkassa. Pienetkin hiilidioksidinielut parantavat tasapainoa.

Lisäsin ilmastomaajoukkueen widgetin kotisivulle ja blogiin. Toivottavasti moni liittyy ja saisimme tuota häpeällisen suurta etumatkaa kiinni. Ruotsissa rakennettiin viime vuonna enemmän tuulivoimaa kuin Suomessa on edes käytössä...

tiistai 8. syyskuuta 2009

Verkossa ollaan

Tuulivoimala on kytketty koulun sähköverkkoon tänään ja nautimme paikallisesti tuotetusta energiasta. Mittausautomatiikka on asennettu ja seuraavaksi paikalle vedetään tietoliikennekaapelointi, jolla ulos tulevaa tietoa välitetään maailmalle.

Välille tarvitaan vielä tietokone, jolla luettu data muutetaan nettiin ymmärrettäväksi tiedoksi. Luultavasti valmiita ratkaisuja löytyy, mutta olisi tietenkin hyvä, jos tuo tietokone ei veisi energiaa enemmän kuin tuulivoimala tuottaa...