tiistai 2. kesäkuuta 2009

Koulu hiljeni, tuulivoimala tulossa jo ennen juhannusta?



Tuulivoimalan jalusta seisoo vielä tyhjillään, mutta kamera saatiin kuitenkin kuvaamaan aluetta. Oppilaat pääsivät kesälomalle ja palaavat syksyllä toisen näköiseen paikkaan. Tuon tuulivoimalan lisäksi kuvaan ilmestyy myös uusi ajoreitti, kun naapurikoulu laajenee ja autoliikenne pitää saada turvalliseksi.

Selvittelin St1:n kanssa aikatauluja. Juhannuksen jälkeinen viikko on varmin toimitusaika, mutta muutokset ovat mahdollisia. Samalla saimme tietää, että tuulivoimalan toimittajana ei olekaan hollolalainen Eagle, vaan vastaava voimala on tilattu toisaalta. Uuden teknologian kanssa on aina vaikea tehdä ennusteita aikatauluista ja ennen tuotteen valmiutta kaupallisille markkinoille saattaa kulua vuosia. No, korvaava voimala on korkealaatuinen ja saamme opetuksen ja ympäristön kannalta homman toimimaan yhtä hyvin toisenkin valmistajan laitteella. Yhteistyö ympäristötietoisen energia-yhtiön kanssa saattaa jopa tulevaisuudessa poikia muita opetuksellisia näkökohtia.