WWF:n tiedotteet menevät mediassa varsin hyvin läpi. Palkintojenjakotilaisuus uutisoitiin laajalti radiossa (Lahden radio, yle-x,...) ja TV:ssä Hämeen alueuutisissa. Tuossa linkin videossa kohdassa 8.22 on TV-juttu.
Lehdistä (nettiversioista) uutinen löytyy myös laajalti: Etelä-Suomen sanomat, Kaleva, Maaseudun tulevaisuus, Kauppalehti, Lapin Kansa, Vihreä Lanka. Mainintaa ei löytynyt esim. Helsingin Sanomista, Aamulehdestä, Ilkasta, Pohjalaisesta, Savon Sanomista tai Turun Sanomista.
2 kommenttia:
Tuulivoimalahankkeenne kuulostaa tosi komealta. Siinä yhdistetään iänikuista tuulta ja nykytekniikkaa. Sijaintikin on aivan oikea, vaikka ei maailman katolla Tiibetissä, niin eteläisen suomen katolla Tiirismaalla!
Tuulivoimalan omistamiseen liittyy mielestäni aina jotakin erityisen hohdokasta. Pikkupoikana 50-luvulla tuli leikittyä naapurin pellolla olleessa tuulimyllyssä. Sitä oli aiemmin käytetty viljan jauhamiseen, mutta tuolloin se oli jo eläkkeellä, siivet poistettuna, elettiinhän sähköistettyä aikaa. Itse olen vuosien varrella rakentanut muutamia pieniä, sähköä tuottamattomia tuulimyllyjä pihan koristeeksi.
Eräässä tekniikka-alan julkaisussa, parikymmentä vuotta takaperin, ylpeä pienen tuulivoimalaitoksen rakentaja kirjoitti että hänen pieni pihavoimalansa tuotti sähköä yhtenä kuukautena enemmän kuin kaksi nimeltä mainittua atomivoimalaa yhteensä! (Atomivoimalat olivat huoltoseisokissa.)
Menestystä hankkeellenne toivottaa entinen Hollolalainen Heikki Heinolasta!
Kiitokset Heikille kannustavasta kommentista. Tuulivoima on todellakin ollut unohduksissa tuon "helpon" sähkön aikakaudella. Nyt sen edut ovat taas nousseet esille ja tietoa täytyy lisätä. Koulun tehtävä on toimia tiedon jakajana ja keskustelun herättäjänä. Nuorten kiinnostuksen herättäminen tekniikkaan ja ympäristöasioihin tuo tarvittavia osaajia myös tulevaisuudessa.
Lähetä kommentti